Monet ovat kysyneet, onko Homeäidin päiväkirjalle tulossa jatko-osa. Tuskinpa, vaikkei tarinallamme ole edelleenkään oikeuden määräämää onnellista ja oikeudenmukaista loppua. Tässä tilannepäivitys, SAA JAKAA!
Viranomaisia
ei tunnu kiinnostavan oikeuden toteutuminen ja oikeusturvastamme huolehtiminen.
Korkein oikeus vahvisti viime kesänä Espoon käräjäoikeudelta ja Helsingin hovioikeudelta saamamme kaupanpurun vuonna 2012 ostamastamme rivitalokodista. Ainakin toistaiseksi lainvoimainen tuomio on ollut lähes yhtä tyhjän kanssa. Oikeuden päätös ei näytä toteutuvan käytännössä
– myyjästä, voudista, velan perintään liittyvistä laeista ja käytännöistä johtuen.
Vuosia
kestäneen painajaismaisen oikeusriidan ja hetkellisen voitonriemun jälkeen meille oli
järkytys, että asunto palautettiin lainvoimaisella tuomiolla myyjien
omistukseen ilman kauppahinnan palautusta. Ja
vaikka oikeus määräsi myyjät maksamaan meille 480 000 euron kauppahinnan korkoineen
lisäksi myös muun muassa juristi- ja asiantuntijakulumme (n. 140 000 €), ei heidän tarvitse näitäkään laskuja maksaa. Niitä peritään meiltä olettaen,
että hävinnyt osapuoli maksaa sille määrätyt kulut.
Kun unelmakoti osoittautui terveydelle vaaralliseksi homepommiksi ja reklamoimme kaupat, jouduimme vuosiksi tupla-asumiskulujen ja jatkuvien muuttojen kierteeseen. Lähes kaikki kodista jouduttiin viemään kaatopaikalle. Emme saaneet korvauksia tai tukea mistään. Yrittäjyydestä ei ollut kuin haittaa tukien hakemisessa. Kaupungin vuokra-asuntoa emme saaneet, koska virallisesti omistimme asunnon. Ei auttanut selittää, ettei koko asuntoa ollut enää olemassakaan kattoa ja päätyseiniä lukuunottamatta. Tästä kaikesta johtuen kohtuullinen velkamäärämme tuplaantui kohtuuttomaksi. Pysyvää kotia meillä ei ole ollut vuosiin. Parhaillaankin asumme väliaikaisessa vuokrakodissa.
Uskoimme tosiaan viime kesään asti, että lainvoimaisen tuomion
saatuamme piinamme päättyy ja viranomaiset ottavat hoitaakseen velan aktiivisen
perinnän. Tiesimme, että myyjillä on varallisuutta ja hyvää tulosta tekevä yritys. Sekin tiedettiin,
ettei myyjien uuden kodin ja riidan kohteena olleen asunnon myynneistä saataisi
katettua lähellekään koko velkasummaa. Siksi kaikki konsultoimamme juristit
olivat sitä mieltä, että ulosottoviranomaisten tulisi viivytyksettä ryhtyä
realisoimaan myyjien koko omaisuutta asuntoja, arvokasta kodin irtaimistoa, kahta
autoa, arvopapereita, vakuutuksia ja yritystä myöten.
Toisin kävi. Länsi-Uudenmaan
ulosottovirastossa ei ole pidetty asian kanssa kiirettä. Voisin
luetella useita esimerkkejä siitä, miten perintää hoidetaan "minimi on maksimi "-periaatteella ja aina johonkin perintätoimen estävään lakipykälään vetoamalla. Päätöksiä ei sovi kyseenalaistaa tai arvostella, sillä silloin ulosotossa saattaa jäädä se vähäkin tekemättä puolestasi. Sekin on tullut ikävänä uutena tietona, että voudin päätöksistä valittaminen onnistuu vain käräjäoikeusteitse, ja silloinkin kokonaan omalla kustannuksella.
Me emme ole saaneet ulosottoviranomaisilta minkäänlaista neuvontaa, apua tai tietoa tilanteemme helpottamiseksi
– toisin kuin velalliset. Heitä ulosottomies on kertonut informoineensa velkaohjelmaan
hakeutumisesta, koska "velvollisuutemme on kertoa velallisille heidän
oikeuksistaan". Kun kysyimme meidän oikeuksistamme, ulosottomies naurahti:"No, teidän oikeutenne on vaatia meitä perimään velkaa".
Olemme toistaiseksi saaneet vain pienen osan saatavastamme. Sen määrä on tällä hetkellä lähes 700 000 euroa. Velka
kasvaa seitsemän prosentin viivästyskorolla lähes 4000 euroa kuukaudessa.
Myyjien palkoista perittävät summat eivät kata edes korkoa. Tilitykset
vaihtelevat kuukausittain ja ne tulevat miten sattuu. Maksuvapaatakin myyjille on jo ehditty myöntää. Ulosoton toimesta vuoden 2017 lopussa myydystä, myyjien omistamasta toisesta asunnosta tilitettiin meille kauppahinnasta vain viidesosa. Ensin maksettiin pois myyjien asuntolaina sekä välittäjien ja valtion kulut. Siis oikeasti, ensin maksettiin oikeudessa hävinneen osapuolen pankkilaina pois! Meidän lainastamme viis.
Kyse ei ole siitä, etteikö myyjillä olisi halutessaan mahdollisuus maksaa velka pois. Tämän ovat ulosottoviranomaisetkin meille todenneet. Myyjät ovat korkeasti koulutettuja, hyväpalkkaisia ja hyvää liikevaihtoa tekevän yrityksensä ainoita
omistajia. He asuvat Espoon kalleimmalla asuinalueella yrityksensä nimiin vuokratussa asunnossa. Mitä ilmeisimmin he ovat voineet suojata omaisuuttaan, pelata yritys-
ja palkkatuloillaan sekä olla hoitamatta velkaansa asianmukaisesti lakeja rikkomatta. Emme saa heille edes maksuhäiriömerkintää, koska riitamme oli
yksityisoikeudellinen.
Olen ollut yhteydessä eri viranomaisiin ja päättäjiin eduskunnassa
saadakseni apua epätoivoiseen tilanteeseemme. Joka taholta on tullut sama neuvo:
ottakaa nyt pätevä juristi hoitamaan asiaa.
Juristiin meillä ei ole enää varaa. En myöskään voi uskoa todeksi, että vielä lainvoimaisen tuomionkin
jälkeen tarvitsisimme juristin apua varmistaaksemme, ettei oikeus jää
toteutumatta viranomaisten toiminnan – tai toimimattomuuden – takia.
Ei voi olla niin, että Suomessa voi jättää velat maksamatta ja jatkaa vaurasta elämää viranomaisten kiinnostumatta ja puuttumatta siihen. Ja viranomaisiin on voitava luottaa oikeuden päätöksen täytäntöönpanossa ja oikeusturvan toteutumisessa!
On järkyttävää, miten joudumme yksin taistelemaan oikeuden toteutumisen puolesta. En olisi ikinä uskonut, että oikeusvaltiomme toimii näin.
